Näin selviät Singaporessa pienellä budjetilla

Posted on Posted in Budjetti, Singapore
Cheap Flights

Singapore on kiehtova ja moderni kaupunkivaltio keskellä Kaakkois-Aasian verrattain kaoottisia maita. Singaporessa viehättävät paitsi kauniit nähtävyydet ja pilvenpiirtäjät, myös sen monikulttuurisuus ja kompaktius. Miten niin pienelle alueelle voikaan mahtua yli 5 miljoonaa asukasta ja niin paljon eri kulttuureita? Erityisen mielenkiintoista Singaporessa on myös sen tiukka sääntökulttuuri, kuten purukumi- ja roskaamiskielto. Myös vessan vetämättä jättämisestä tai toisen wifin käytöstä voi napsahtaa tuntuva rangaistus. Toisaalta Singapore on myös Kaakkois-Aasian ainoa paikka, jossa voi juoda vettä suoraan hanasta ja kävellä täydellisen hoidetuilla ja roskista puhtailla kaduilla!

Valitettavasti Singaporella on kuitenkin usein myös huono maine Aasian yhtenä kalleimmista kaupungeista, minkä takia moni reppureissaaja ei uskalla astua maahan jalallaan. Tämä on todella harmi, sillä meidän mielestämme Singapore on paitsi kaunis kaupunki, myös hintatason kauhistelu on usein liioiteltua! Totta on, että Singapore on monin paikoin huomattavasti hintavampi matkakohde kuin muut Kaakkois-Aasian maat, varsinkin jos jämähtää syömään ja juomaan turistialueille ja majoittuu luksushotellissa. Meille Singapore näytti kuitenkin parhaat puolensa ja yllätti edullisuudellaan. Siksi meillä onkin hyviä uutisia muille pienen budjetin Aasian matkaajille: Singaporessa voi matkustaa myös halvalla ja tuhoamatta koko kuukauden budjettia parissa päivässä.

Näillä vinkeillä matkustat Singaporessa halvalla mutta pääset silti kokemaan hienoimmat paikat ja nähtävyydet.

singapore reppureissu

Hanki ilmainen majoitus. Singaporen hintavat hotellit ja hostellit tekevät isoimman loven matkabudjettiin, joten täällä jos jossain kannattaa hyödyntää sohvasurffausta ja tutustua samalla paikalliseen elämänmenoon. Me olimme onnekkaita ja saimme majoittua paikallisen sohvasurffarin perheen luona kaksi yötä. Hostimme paitsi vietti koko päivän kanssamme kaupunkia kierrellen, myös vei meidän halpoihin ruokapaikkoihin ja esitteli meille paikallista elämäntyyliä. Singapore on niin kompakti, että vaikka hosti sattuisi asumaan toisella puolella maata (hehe), sinne pääsee keskustasta todennäköisesti metrolla edullisesti ja nopeasti. Myös parhaat paikallisten ruokapaikat löytyvät ydinkeskustan ulkopuolelta.

Jos sohvasurffaus ei kuitenkaan onnistu, toiseksi paras vaihtoehto budjettireissaajalle on hostelli. Yö dormissa irtoaa jopa Singaporessa alle 10 eurolla, mikä ei parin päivän reissulla kaada pientäkään matkabudjettia. Kurkkaa Singaporen halvimmat hostellit Hostelworldista tai Booking.comista*.

Singapore city view

Syö paikallisten suosimissa ruokapaikoissa. Hienojen ravintoloiden ja ostoskeskusten sijaan Singaporen autenttisin ruoka löytyy katukojuista ja hawker centereistä, joita löytyy ympäri kaupunkia. Nämä ruokapaikat ovat täynnä paikallisia, ja ruoka-annos irtoaa 2-5 Singaporen dollarilla eli 1,25-3 eurolla. Juomista esimerkiksi kahvin tai teen saa 70 eurosentillä. Ei paha ollenkaan! Syöminen on hyvin tärkeä osa singaporelaista kulttuuria, ja singaporelaiset ovat erittäin ylpeitä ruoastaan. Kannattaa siis etsiä käsiinsä koju, johon on mahdollisimman iso jono, ja mennä maistelemaan paikallisia erikoisuuksia! Singaporen kuuluisimpia ruokia ovat muun muassa riisikana, laksa, satay-vartaat, nasi lemak ja monenlaiset nuudeliruoat.

singapore budget food
nasi lemak
cheap street food singapore

Matkusta maahan bussilla tai halpalennolla. Jos olet reissaamassa Malesiassa, kannattaa ehdottomasti tehdä parin päivän visiitti myös Singaporeen! Meidän bussiliput Melakasta maksoivat vain 5 euroa per henkilö. Singaporeen voi löytää myös halpoja lentoja, ja mekin lensimme Singaporesta Scootairin halpalennolla Indonesiaan.

Liiku julkisilla tai Uberilla/Grabilla. Metro- ja bussimatkat ovat yllättävän halpoja, ja me suhailimme aika huoletta ympäri kaupunkia kolmen päivän aikana. Yksi matka maksoi noin 1-1,50 euroa. Kun liikuimme kahden paikallisen kaverimme kanssa, otimme muutaman kerran myös Grab- ja Uber- taksin, mikä oli naurettavan halpaa. Kannattaa hyödyntää erityisesti sovellusten tarjoamia alennuksia ja promokoodeja, kuten 5 dollarin alennuksia ja ensimmäistä ilmaista matkaa. Me maksoimme ekasta lyhyestä taksimatkasta naurettavat 50 senttiä, toisesta alle 2 euroa, ja kolmas matka oli kokonaan ilmainen. Joskus taksilla suhailukin voi siis olla budjettimatkailua!

Nauti lukemattomista ilmaisista aktiviteeteista. Rahaa nähtävyyksiin saa halutessaan kyllä palamaan, mutta kaikki hienoimmat paikat pääsee näkemään myös ilmaiseksi. Katso vaikka täältä lista 50 ilmaisesta jutusta, joita Singaporessa voi tehdä.

budget travel singapore

Näissä paikoissa me ehdimme käydä parin päivän aikana:

Marina Bayn ympäristössä kävely päivällä ja illalla. Singapore näyttää upealta päiväsaikaan, mutta iltavalaistus herättää lahden ympäristön ihan uudella tavalla eloon ja päästää bisnesalueen monet pilvenpiirtäjät oikeuksiinsa.

Marina Bayn valoshow. Tämä upea valoshow näytetään joka ilta klo 20 ja 21 (pe & la myös 22). Show oli vielä paljon upeampi kuin odotimme, ja musiikki teki esityksestä entistä vaikuttavamman.

cheap travel singapore

Gardens by the bay. Tämä Singaporen kuuluisin nähtävyys ei varmaan esittelyitä kaipaa. Parasta on, että tässä hienosti valaistussa puistossa vierailu on täysin ilmaista. Samalla pääsee ihastelemaan Marina Bay Sands -hotellia, joka on kaikessa prameudessaan oma nähtävyytensä. Ehkä meidänkin budjetti sallii tuolla majoittumisen ja sen katolla olevassa uima-altaassa lillumisen vielä joku kaunis päivä… Näitä yömaisemia tuijotellessa sitä tunsi kyllä itsensä niin etuoikeutetuksi, ettei meitä haitannut tippaakaan, ettemme olleet majoittumassa missään luksuspaikassa.

singapore budjettivinkit
how to travel singapore cheaply

Treetop walk. Tämän lähemmäksi luontoa ei Singaporessa pääse. Parin tunnin vaellusreitti Singaporen keskellä sijaitsevassa puistossa sisältää puunlatvojen tasoon rakennetun riippusillan, jonka ylittämistä ei voi välttämättä suositella korkean paikan kammoisille. Lisäksi metsässä pääsee bongailemaan apinoita ja hienoja perhosia!

skytree walk singapore
skytree walk monkey singapore

Arab street ja sen ympäristö. Singaporen arabikaupunginosasta löytyy kauniita pikkuputiikkeja, moskeijoita ja Lähi-Idän ruokaa tarjoavia ravintoloita. Alueelta löytyy myös hienoa katutaidetta. Vaikka budjetti ei sallisi hintavissa ravintoloissa syömistä, alueella on kiva kävellä ympäriinsä ja katsella.

arab street Singapore
singapore budget
free things to do singapore

Batman building. Rakennuksen viralliselta nimi on Parkview square, ja sen katutasosta löytyy upean näköinen vähän hienomman luokan baari. Kun baarissa tilaa viiniä, tarjoilija nousee tikkaille hakemaan juoman korkealta baariseinustalta.

singapore batman building
batman building singapore

Bugis street. Tässä pikkuputiikkeja (ja ihmisiä) täynnä olevassa ostosbasaarissa on tunnelmaa! Vaikkei täältä ostaisi mitään, meininkiä on kiva katsella. Tuoreet 1 dollarin hedelmämehut ovat myös tosi hyviä. Bugis streetin toisesta päästä löytyy iso ruokakojukeskus, josta saa halpaa ja hyvää ruokaa. Iso suositus rojak-salaatille, jota myyvän kojun edessä tuntui olevan jono päivästä ja kellonajasta riippumatta.

cheap food singapore

Sentosa-saari. Tämä saari on ehkä koko Singaporen turistisin paikka, jossa saa helposti lompakkoonsa ison loven. Saarelta löytyy Universal Studion lisäksi monenlaisia kauppoja, ravintoloita ja aktiviteetteja. Me tyydyimme vain kävelemään saarelle, katselemaan ympärillemme ja ottamaan tietysti pakollisen kuvan Universal Studion edessä. Jos haluaa viettää päivän biitsillä, Sentosan rannoilla se onnistuu ilmaiseksi.

unversal studio singapore
singapore beach

Meillä sattui Singaporeen mennessämme hyvä tuuri, sillä seuraavana päivänä sattui olemaan Singaporen kansallispäivä. Tämä tarkoitti monenlaisia ilmaisia tapahtumia ja mahtavaa ilotulitusta, mutta myös aikamoista ihmispaljoutta. Vältimme keskustan ruuhkat ja menimme katsomaan ilotulitusta etäämmälle 47. kerroksen kattoterassille, josta avautui mielettömät maisemat Singaporen ylle. Lupasimme hostillemme olla paljastamatta tämän salaisen paikan sijaintia, mutta jos pokkaa riittää, aina voi yrittää päästä tavallisen asuintalon katolle hissillä. Ainakaan tässä paikassa ei ollut minkäänlaista vartiointia, joten paikalla oli iso joukko paikallisia katsomassa ilotulituksia meidän kanssa. Supermarkettioluet näissä maisemissa kruunasivat kyllä meidän mahtavan Singaporen reissun!

singapore free nightview

Singapore on upea maa, jossa on pienestä koosta huolimatta mielettömästi nähtävää joka budjetilla. Kannattaa siis ehdottomasti rohkaistua poikkeamaan myös Singaporessa Aasian reppureissulla!

J&J

*postaus sisältää mainoslinkkejä

20 thoughts on “Näin selviät Singaporessa pienellä budjetilla

  1. Hei! Kiitos teille laadukkaasta ja hyödyllisestä blogista! Kysyin tätä jo aiemmassa postauksessa, mutta herättelen toivoa, että kysymys jäi vain huomaamatta ja kehtaan kokeilla uudestaan! 😀 Eli satuin lukemaan jostain postauksesta, että Johanna käyttää reissussa piilolinssejä? Onko jotain erityisiä vinkkejä siihen liittyen? Millaiset piilolinssit olisi järkevintä hankkia pidemmälle (Aasian) reissulle ja miten sieltä käsin löytyy tarvikkeita? Täällä yksi likinäköinen, joka ei koskaan oppinut käyttämään rillejä ja olisin erittäin kiitollinen vinkeistä! Lähden omalle reppureissulle Kaakkois-Aasiaan marraskuussa ja ihan yllätti, että kuinka monta asiaa pitää selvittää juurta jaksaen siiheksi, haha.

    1. Moikka ja sori jos meillä on unohtunut vastata sun kysymykseen! Mä käytän tosiaan piilolinssejä, ja niiden kanssa ei ole ollut kyllä mitään ongelmia Aasiassa. Kuukausilinssit on kaikista kätevimmät kun ne vievät vähiten tilaa. Kertakäyttölinssejä saisi olla aikamoinen vuori mukana pidemmällä reissulla eikä se onnistu mitenkään jos matkustaa käsimatkatavaroilla. Otin lähtiessä n. kuuden kuukauden linssit mukaan, mutta kaikista Aasian maista saa kyllä ongelmitta piilareita ja piilarinestettä, ja paljon halvemmalla kuin Suomesta! Riippuu tietysti myös, kuinka tarkka oot siitä että pitää olla tietyn merkkiset linssit, mutta oon nähnyt optikkoliikkeissä myös ihan kansainvälisiä merkkejä. Itse ostan aina halvinta, katson vain että halkaisija ja vahvuus ovat oikeat. Viimeksi taisin kurkata hintoja Malesiassa, ja siellä kolmen kuukauden linssit makso 10-15 euroa. Piilarinestettä saa kaikista optikkoliikkeistä ja monissa maissa ihan supermarketeista ja kosmetiikkaliikkeistäkin (Watsons etc.)! Toivottavasti oli apua ja kysy ihmeessä jos tulee jotain muuta mieleen 🙂 -Johanna

      1. Niin ja se piti vielä sanoa, että käsihygienian kanssa kannattaa olla totta kai tarkkana. Mä oon kuitenkin pessy aina kädet ihan hanavedellä ja saippulla ja kuivannut hyvin. Ei oo ainakaan vielä näkö lähtenyt 😛

  2. Olipas hyviä vinkkejä! Singaporeen voisin palata joskus muutamaksi päiväksi ennen suuntaamista eteenpäin. Kallista tuolla on, mutta yleensä kunnon budjettimatkaaja löytää herkullisimmat ruokapaikat juuri tuolta paikallisten suosimilta alueilta.

    1. Singapore on ihan hyvä muutaman päivän välistoppi, jos sattuu löytämään halvan lennon sinne tai sieltä. Onneksi tosiaan halvempiakin vaihtoehtoja on tarjolla kaiken luksuksen keskellä 🙂

  3. Kiitoksia hauskoista vinkeistä vaikken olekaan aikeissa lähteä sohvasurffariksi niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että paikallisen kanssa seikkaillessa löytää parhaat mestat. Ei kai mikään maa kuitenkaan Suomen hintatasoon yllä joten kyllä kai siellä Singaporessakin voisi käväistä.

    1. Kyllä Singaporesta löytää paljon edullisempia juttuja kuin Suomesta, mutta myös niitä kalliimman hintaluokan jos vain haluaa. Meille Singapore oli ihan positiivinen yllätys, kun pelättiin paljon pahempia hintoja. Couchsurfingin kauttahan voi onneksi tavata paikallisia myös muuten vaan vaikka lounastreffien tai kaupungilla kiertelyn parissa, vaikkei menisikään yöksi! 🙂

  4. Paikallisten suosimissa paikoissa syöminen on kaikkialla halpaa. Muistan eron vaikkapa Balilla, kun meni syömään rannalla tai ehkä 1,5 kilometrin päässä asuinalueella. Ero saattoi olla 5-10-kertainen. Harkitsin kesällä pitkässä reissussa Singaporeen piipahtamista, mutta jätin budjettisyistä väliin. Minä kun en ole hostellityyppiä, ja yhden hengen budjetille majoitus oli sen verran kallista. Toisaalta olen itsekseni miettinyt, että palaan vasta, kun onnistun nappamaan yön Marina Bay Sandsista. Nyt oli täyteen varattu pitkälle ajalle. Vuosia sitten olen käynyt Singaporessa, joten jotain tuttua oli kuvissa, vaikkakin vain hämärästi.

    1. Näinhän se yleensä tosiaan menee! Mekin käytiin kurkkimassa mielenkiinnosta Marina Bay Sandin hintoja, mutta taitaa jäädä meillä kyllä välistä ellei sitten satuta voittamaan lotossa 😀 Olishan se kyllä hienoa istua siellä partsilla shamppanjalasin kanssa katselemassa yömaisemia… 🙂

  5. Kiitos kivasta blogista :)! Tarinanne tuntuu tosi tutulta ja omalta, sillä teimme mieheni kanssa tismalleen saman vedon joulukuussa 2014 ja samalla reissulla ollaan vieläkin – tosin nyt olemme jo pari vuotta asuneet Kuala Lumpurissa.

    Kieli pitkällä katselin teidän Penang, Ipoh, Melaka food galorea ja olin ihan fiiliksissä, kun olitte käyneet monilla meillekin niin tutuilla kulmilla :)! Teidän suunnitelmat NZ kuulostaa huikeilta – hitokseen tsemppiä!! Meiltä muutti just tuttavapariskunta sinne ja on ollut kuulemma upea kokemus & kuvat luonnosta ja eläimistöstä niin kauniita, että meinaa itku päästä – loistava valinta!

    Sen verran pitää vetää kyl kotiinpäin, että kaikki tässä Singaporen yhteydessä mainitut ruoat on itseasiassa Malesialaisia (ja meidän mamakeissa huoooomattavasti parempia, sekä tietty about sen neljä kertaa halvempia :D), Mutta kiva kuulla et Singaporelaisetkin on niistä ylpeitä, kun muuten pitävät malesiajuuriaan aika heikossa arvossa.

    Jään innolla odottamaan teidän NZ valloitusta ja tietty vannoutuneena foodiena myös ruokatarjontaa sieltä – Selamat perjalanan ke Indonesia :)!

    Ps: Jos indoissa haluutte tehdä jotain vähän erityisempää, niin suosittelen Tana Torajaa, Sulawesin alueella – en ole ikinä nähnyt vastaavaa kulttuuria ja oli todellakin mieleenpainuva kokemus, josta kirjoittettukin aika monissa blogeissa. Uskomattomin siinä maassa vastaan tullut ranta löytyi Pulau Wehiltä, joka oli ainakin meistä viime vuonna todella hehkutuksensa arvoinen 🙂

    1. Kiitos kommentista, tosi kiva kuulla! 🙂 niin siinä taitaa helposti käydä kun Aasian reissulle lähtee, että se tuppaa venähtämään useamman vuoden visiitiksi 😀 Päädyittekö Kuala Lumpuriin töihin vai? Se on kyllä ihana kaupunki! Ollaan tulossa sinne ensi viikolla viettämään vielä pari päivää ja nauttimaan halvoista mamakeista vielä kun voidaan ennen Uuteen-Seelantiin lentämistä. Odotetaan kyllä jo kovasti Uutta-Seelantia ja kaikkia upeita paikkoja siellä.

      Tuo on ihan totta, että Singaporen ruoat on ihan samoja kuin Malesiassa, mutta käsittääkseni he pitävät omia versioitaan erilaisina ja parempina (tietysti) kuin malesialaisia. Me ei kyllä huomattu juurikaan eroa, ja hinnoissa Malesia voittaa totta kai.

      Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo Tana Toraja, mutta taitaa jäädä ensi reissuun se. Ihastuttiin kyllä Baliin sen verran, että harkitaan vakavasti sinne asettumista jossain vaiheessa. Indonesiassa seikkailut ei siis todellakaan jää tähän! 🙂

  6. Kiitos vinkeistä! Halvat Singaporen lennot ovat monesti olleet jo melkein ostoskorissa, mutta jääneet sitten kuitenkin ostamatta, kun hotellien hinnat ovat niin korkeat. Minulla taitaa olla jo ikä ja mukavuudenhalu molemmat ajaneet ohi hostelli- tai sohvasurffausaikojen, mutta täytyy yrittää joskus bongata tuolta joku edes siedettävän hintainen hotelli. Ja tuo Treetop Walk olisi varmasti niin mun suosikki maisemien puolesta!

    1. Ainakin äkkivilkaisulla Bookingista löytyi joitakin ihan perusmukavan näköisiä huoneita alle 40 eurolla, mikä ei ole ihan mahdoton jos muutaman päivän viettää Singaporessa. Kannattaa kurkata myös Airbnb:n tarjonta! Onneksi sieltä on myös helppo hypätä bussiin ja mennä Malesian puolelle, missä kaikki on halvempaa 🙂

  7. Olen työn takia vieraillut Singaporessa useasti ja yöpynyt myös ihan turhaan hypetetyssä Marina Bay Sandsissa. Uskokaa minua. Ette menetä mitään, vaikka kierrätte paikan kaukaa : D

    Lisäisin ruokakohtaa yhden ehdottomasti kokeilemisen arvoien ruuan ja se on Yong tau foo. Youg tai foo on hakkakiinalaisen keittiön liemiruoka, jonka pääainekset ovat tofu, liha tai surimi. Loput ainekset ovat mustekalaa, salaatteja, kalapullia, yrttejä, täytettyä okraa, tomaattia, kuivattuja pikkukaloja, kevätsipulia, parsaa, sieniä, pinaattia, kananmunaa, kalakakkuja, täytettyjä chilejä, nakkeja (?), munakoisoa, ituja jne. Oikeastaan liemeen voi lisätä mitä tahansa.

    Tässä vielä linkki jossa myös osoite paikkaan, missä syöt Singaporen ehdottomasti parhaan ja edullisen Youg tai foo-aterian

    http://www.tamamatka.fi/yong-tau-foo-seuraava-liemiruoka-hype/

  8. Tämäpä oli kiva postaus, vaikken itse varsinaisesti reppureissaaja ja budjettimatkaaja olekaan. Olen nimittäin lähdössä joululomalla Singaporeen ja Indonesiaan. Todennäköisesti haluan jonkin tosi kiva majoituksen, mutta sen jälkeen onkin syytä pihtailla kaikessa muussa. Mahtava tietää, että taksilla pääsee niin halvalla ja ehdottomasti käytävä hawker-centerissä syömässä. Myös muut vinkit oli kivoja. En ole vielä nimittäin ehtinyt lainkaan ottaa selvää Singaporesta. Tämä tree top -walk meni kyllä pakollisten juttujen listalle! Luontoihmisen ehdoton valinta.

    1. Hawker centereissä kannattaa kyllä käydä ihan jo kokemuksenkin takia, kun ei turistiravintoloissa pääsee yhtään perille paikalliseen elämään. Majoituskulut varmasti tasoittuu sitten Indonesiassa, missä hienonkin majapaikan saa todella halvalla! 🙂 Me ollaan tälläkin hetkellä Gili Airilla guesthousessa, jossa on tosi tilava ja siisti huone isolla kylppärillä, ja aamupala tuoreine hedelmineen tarjoillaan meidän terassille. Hinta on hurjat 12 euroa yöltä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *